 |

 |
 |
Osoite:
Siltasaaressa
|
Avoinna:
Kesäaikaan ti-su klo 10-16, ma suljettu
Muulloin sopimuksen mukaan |
Yhteystiedot:
Aila Siirilä
08 462090 |
Pääsymaksut: |


Kalajoen kotiseutumuseon
toiminnasta ja ylläpidosta vastaa Kalajoen kotiseutuyhdistys.
Museo toimii entisessä Törnvallin talossa, joka siirrettiin
paikalleen nykyisen kaupungintalon pihalta vuonna 1964. 1800-luvulla
rakennettu pohjalaistalo tunnetaan Kalajoen herännäiskäräjien
ensimmäisenä istuntopaikkana. Kunnan omistukseen siirtynyt
talo ehti 1930-luvulta lähtien toimia monissa eri tehtävissä,
mm. äitiys-ja lastenneuvolana ja pääkirjastona ennen
siirtoa Siltasaareen.
 |
 |
| Kalajoen kotiseutumuseo
Siltasaaressa |
Yksi Kalajoen kotiseutumuseon
erikoisuuksista on vanhat käsi- ja jalkaraudat |
Kotiseutumuseossa voi tutustua kalajokiseen vanhaan talonpoikaisesineistöön
ja tekstiileihin, jotka on sijoitettu tupaan, kolmeen kamariin ja
ullakolle. Pihalle on siirretty myös luhtiaitta 1700-luvun
lopulta sekä tuulimylly. Tupa on sisustettu kalajokiseksi talonpoikaistuvaksi,
josta henkii entisaikain elämänmeno. Siellä on mm.
vuodelta 1721 oleva kaappikello. Museossa esitellään lisäksi
Kalajokiseen hengelliseen elämään liittyvää
perinnettä körttipukuineen ja virsikanteleineen. Museossa
esitellään myös 1880-1890-luvuilla valmistettuja
huonekaluja, jotka kertovat paikallisista puusepäntaidoista.
 |
 |
| Sisäkuvia
kotiseutumuseon tuvasta |
|
 |
 |