 |
 |
 |
Jokien ja kylien
Keski-Pohjanmaa
Maanviljelyn muovaamalle keskipohjalaiselle kulttuurimaisemalle
ovat tyypillisiä avoimet peltoalueet ja jokilaaksot. Nämä
kulttuurimaisemat ovat valtakunnallisestikin merkittäviä
alueita. Asutus on keskittynyt enimmäkseen jokien varsille.
Joet ovat olleet aina tärkeä osa keskipohjalaista luontoa.
Ne kulkevat usein luode-kaakko suunnassa maakunnan poikki yhdistäen
sisämaata ja rannikkoa. Isoimpina niistä mainittakoon
Perhonjoki eli Vetelinjoki, Lestijoki ja Kalajoki. Joet ovat muokanneet
vahvasti myös keskipohjalaista kulttuuria ja identiteettiä.
Ne ovat toimineet Keski-Pohjanmaan rannikkoseutua ja sisämaata
yhdistävänä tekijänä aina varhaisesta kivikaudesta
lähtien.
Jokia on aikojen kuluessa hyödynnetty niin kulkureitteinä,
tavaran kuljetusreitteinä, kalastuspaikkoina kuin vesivoiman
lähteinäkin. Niitä pitkin uudet innovaatiot ja vaikutteet
ovat usein levinneet rannikolta sisämaahan.
 |
 |
| Vetelin Heikkilän
vanha mylly Perhojoen Karjalankoskessa |
Lestinjoen kulttuurimaisemaa
Kannuksessa |
Vääräjoki Sievissä |
 |
Jokivarsien nauhamaiset kylämuodostelmat ovat ajallisesti vanhinta
ja tyypillisintä keskipohjalaista kulttuurimaisemaa. Asutus
on usein sijoittunut kuiville paikoille kivikkoisten mäkien
päälle, sillä paras maa jätettiin maatalouden
hyödynnettäväksi. Avoin viljelysmaisema onkin keskipohjalaisen
maaseudun tärkein tunnusmerkki.
 |
 |
| Lestijokivarren peltomaisemaa
Toholammilla. Tämän päivän peltomaisemaan
kuuluvat valkoisella muovilla päällystetyt rehupaalit |
Reisjärven Kangaskylä |
 |
 |
| Kirilahden peltoja
Kokkolassa. Kuvan oikeassa reunassa taustalla näkyy Köykärinmäki |
Perinteistä
peltomaisemaa Kälviän Tuunalassa |
Keskipohjalainen kulttuurimaisema on kokonaisuus, joka on syntynyt
pitkän ja hitaan kehityksen tuloksena. Sen muodostamiseen ovat
vaikuttaneet monet eri tekijät. Näistä yksi on maankohoaminen,
jonka takia merenranta on siirtynyt Suomenselältä yhä
kauemmaksi länteen. Maankohoaminen jatkuu edelleen noin 8,5
mm vuosivauhtia ja muokkaa siten keskipohjalaisten elinympäristöä
rannikkoseudulla.
Kyläasutus on Keski-Pohjanmaalla hyvin vanha ilmiö. Jo
kampakeraamisella ajalla noin 5000 vuotta sitten muodostui kylämäistä
asutusta muinaisiin jokisuihin ja merenrannoille. Kivikauden loppupuolen
(n.2500eKr) ja keskiajan väliseltä ajalta kyliä ei
ole tiedossa alueelta, vaikka niitä on todennäköisesti
ollut.
Alkuaan kylät syntyivät asukkaiden yhteisten tarpeiden
mukaan yhteistoiminnallisiksi yksiköiksi. Historiallisella
ajalla niiden syntyyn vaikuttivat sekä kirkon että kruunun
toimet. Ruotsin kruunun ja lainsäädännön alla
yhteiskuntakehitys suuntautui länsimaisen perinteen mukaan.1500-luvun
loppuun tultaessa keskipohjalaisten jokilaaksojen asutus ja kyläjärjestelmä
vakiintui. 1600-luvun kuluessa elämä kylissä saavutti
kiinteät muotonsa. Maailmanmarkkinoiden menekkiartikkeli terva
vahvisti asutusta myös sisämaan jokilatvoilla.
Keskipohjalaiset kylät ovat olleet perinteisesti sukukyliä.
Samasta kantatalosta jakautuneet sukulaistalot ovat olleet yhteistoiminnassa
keskenään. Tapana on ollut jäädä yhteisen
pihan ympärille ja hallita yhteisomistuksessa maata ja rakennuksia.
Kylät olivat siis rakenteeltaan hyvin tiiviitä ja yksinäistalot
olivat varsin harvinaisia. Kylien tiiviys saattoi paikoin muodostua
esteeksi kehitykselle ja niinpä syntyi kylärakenteen uudelleen
organisoinnin tarvetta.
1700-luvun loppupuoliskolla toteutettiin isojako, jonka tarkoituksena
oli parantaa viljelyolosuhteita ratkaisevasti. Yhteisomistus oli
määrä poistaa yksityisomistuksen tieltä. Sen
vuoksi oli tarkoituksenmukaista koota tilukset mahdollisimman harvoihin
tiluskappaleisiin. Peltoa oli jaettava kullekin kolmena tai enintään
neljänä lohkona ja parhaista pelloista oli annettava kullekin
osuus. Isonjaon myötä kylät muuttuivat väljemmiksi.
Uudisasutus kääntyi nousuun ja metsäisiä alueita
alettiin asuttaa yhä enemmän. Syntyi kiviaitojen ympäröimiä
uudistiloja, kiviaitojen rajaamia peltotilkkuja sekä karja-aitauksia.
Näin kylien kulttuurimaisemat saivat uutta ilmettä.
Uusjaot 1800-luvun lopulta lähtien merkitsivät jälleen
muutoksia. Uusjaon peruslähtökohtana oli viljelijän
saavuttama taloudellinen hyöty. Se selkeytti maanomistusta
ja aiheutti muutoksia maanviljelysmaisemaan. Peltotilkkuja yhdisteltiin
ja taloja sijoitettiin harvakseen peltojen reunoille. Monin paikoin
tiheät taloryhmät hajaantuivat
 |
 |
| Kiviaidan reunustamaa
peltoa Kokkolan Yli-Sokojalla. |
Himankakylä
Himangalla |
Kyläkuvan muutokseen 1900-luvun alussa vaikuttivat lisäksi
autoistuminen ja mm. osuustoiminnalliset aatteet ja teollisuus.
Nämä muutokset olivat kuitenkin vielä vähäisiä.
1960-luvulla ja seuraavilla vuosikymmenillä tapahtui sen sijaan
suurempi murros, joka muutti ratkaisevasti kyläkuvaa. Käytännössä
tämä tarkoitti perinteisen kyläkuvan katoamista uusien
ilmiöiden ja asioiden tieltä.
 |
Junnilan puutaloalue Kokkolassa.
Valokuva Vi Neristassbor rf/Kokkolan kotiseutuarkisto |
Vanhaa ja uutta rinnakkain
Kokkolan Öjassa |
 |
Tämän päivän keskipohjalainen kylä on monien
historian saatossa tehtyjen toimenpiteiden tulos. Rakennuskannaltaan
kylät ovat historiallisesti kerroksellisia, mutta yli 100 vuotta
vanhoja rakennuksia on jäljellä varsin vähän.
Kyläkokonaisuuksia, joista olisi hahmoteltavissa kylän
rakenne ennen iso- ja uusjakotoimituksia, ei ole säilynyt Keski-Pohjanmaalla.
Lähteet:
Ahmas, Kristina 1996: Kulttuuriympäristöt uusjakotoimituksissa.
Selvitys kulttuuriympäristöjen huomioimisesta uusjakotoimituksissa
Keski-Pohjanmaalla. Ympäristöministeriö.
Ahmas, Kristina 1997: Kulttuuriympäristö. Ympäristön
tila Keski-Pohjanmaalla. Keski-Pohjanmaan Ympäristökeskus.
Kokkola.
Keski-Pohjanmaan arvokkaat maisema- ja kulttuurialueet. Keski-Pohjanmaan
liitto & Sigmakonsultit Oy 2001. Kokkola. |
|
|
